tiistai 15. marraskuuta 2016

Ilmoitusluontoista asiaa



Tervehdys!

Kortteja tulee tehtyä aina silloin tällöin, mutta eipä niitä enää tule juurikaan blogiin laitettua. Olen ryhtynyt käyttämään Instagramia, koska sinne on niin helppo napata vain puhelimella kuva. Jos haluat seurata minua niin klikkaa tästä.


Jätän toki nämä blogini vielä elämään omaa elämäänsä, koska eihän sitä koskaan tiedä, jos joskus vielä löytäisin aikaa bloggailullekin.

Kortti on tehty supersuloisella Lilin leimalla, väritetty distress markkerseilla ja paperit ovat Maja Designin ikivanhasta kokoelmasta.

Aurinkoisia hetkiä elämääsi toivottelen

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Ylioppilaalle



Kevättöiden ohessa täytyi yksi kortti tekaista. Siskontyttö pääsi ylioppilaaksi ja tiedän hänen arvostavan käsintehtyjä kortteja, joten kiireestä huolimatta tein kortin.


Melkoisen hempeällä linjalla menin, mutta toivottavasti saaja tykkäsi :)


Ihanaa kesää!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kortteilen vieläkin




Olen kyllä tehnyt muutamia kortteja tässä matkan varrellakin, mutta jotenkin tämä blogin päivittäminen on tuntunut liian työläältä. Nyt kuitenkin ajattelin vauvakortilla piristää blogiani. Naapuriin syntyi poikavauva, joten oli iloinen syy tehdä kortti. Vauvakortit ovat aina olleet minun suosikkejani.


Ihania keväisiä päiviä sinulle toivottelen

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Pelkkää paperia..



En ole askarrellut ikuisuuksiin mitään. Ystävänpäiväkortteja tein, mutta niistäkin unohdin ottaa kuvan :D Tyypillistä... 

Aika tuntuu rientävän edelleen paljon nopeampaa kuin itse tahtoisin. Voi kun saisin itse päättää ajan kulumisesta. ;) Silloin ehtisin varmaan tekemään muutakin, kuin pikaisia räpellyksiä.

Herra 10-veen synttärit lähestyvät ja tällaiset synttärikutsut lähtivät kavereille. Iden on napattu jälleen kerran Pinterestistä.  Muutaman kerran sain cuttista veivata, että näitä kahdeksan kappaletta syntyi mutta silti pääsin huomattavan paljon helpommalla kuin jos olisin joutunut leikkaamaan kuviot saksilla.

Ihanaa kevään odotusta sinulle!


perjantai 30. lokakuuta 2015

Simppelit kutsut



Meillä vietetään herra 8-veen kaverisynttäreitä tänään. Tällaisia kutsuja hän jakoi ystävilleen. Näitä kuitenkin piti muutama vääntää, joten päädyin hyvin yksinkertaiseen, mutta kuitenkin hauskaan lopputulokseen. Sittarista bongasin bongasin softistarroja, muut tarvikkeet ovatkin sitten Paperinauhasta.

Karkki vai kepponen?!?


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kortteja syntyy harvakseltaan



Tämä kortti meni poikien serkkutytölle. Unohdin aivan tilanneeni leimasimenkin päivänsankasia ajatellen. Onneksi edellisenä iltana koin ahaa- elämyksen ja ehdin vielä tekaista kortin.


Mikään ihan loistelias esitys ei tästä kortista tullut, mutta tulipa tämäkin leimasin korkattua :D

Halituksin,


maanantai 21. syyskuuta 2015

Parit kukkakortit



Näihinkin idea lähti Pinterestistä. Minun tosin täytyi ensiksi käydä ohimennen shoppailemassa tälläinen kohokuviointitasku, johon kuului stanssikin mukaan... Se siitä ostoslakosta jälleen...



Näitä kortteja oli mukava tehdä, sain kerrankin käyttää kukkia ihan luvan kanssa paljon :D


Viimeisenä lähikuva. Ehkä tämä kortteiluinnostus taas herää tästä pikku hiljaa. Tykkään kyllä kovasti näperrellä näitä :) Omat ideat tosin tuntuvat olevan hakusissa, mutta onneksi on Pinterest...

Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle, joka täällä poikkeat!


perjantai 18. syyskuuta 2015

Hurrrrjasti onnea



Tällainen simppeli kortti syntyi akuuttiin poikakorttitarpeeseen Törmäsin monsterikortteihin jo ajat sitten Pinterestissä ja olen kyllä nähnyt näitä ihan suomalaisissakin blogeissa. Minusta nämä monsterit ovat yksinkertaisuudessaan lystikkäitä :D Sainpas kerrankin käytttyä kohokuviointitaskuakin. Ajattelin kyllä tekaista näitä useampiakin, mutta en nyt taida blogiin enää muita laittaa :D Päässä tosin pyörii jo tyttömonsteri, jos siitä tulee supersöpö, niin eihän sitä koskaan tiedä, vaikka se blogissa vilahtaisikin :)

Iloista viikonloppua

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Jouluttaa



En ymmärrä, miten voin olla niin ihastunut Jouluun :D Tekisin nimittäin vain jouluisia juttuja, jos voisin. Todellinen tarve olisi ollut synttärikortteihin, mutta jotenkin kummassa päädyin Jouluun. Pääasia on kuitenkin, että edes askartelen jotain.


Minä värittelin kerralla kolmeen kertaan tätä Lilin pingviiniä, joten varmaankin tulette näkemään näitä jatkossakin. Sähelsin stumppien, tärpätin ja Prismacolor- kynien kanssa. Olipas se kivaa :D Tämä leimakuva on siitä kiva, että värittämistä on todella vähän, joten pääsen nopeammin siihen vaiheeseen, joka tällä hetkellä kiinnostaa enemmän eli korttien kasaukseen ja koristeiden miettimiseen.

Iloa päivääsi :)


sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pitkästä aikaa


Pahoitteluni, että en ole saanut aikaiseksi mitään pitkiin aikoihin. Vaikka askartelu sinänsä kiehtoisikin, on minulla ollut vaikeuksia löytää aikaa tälle harrastukselle. Meillä on lapsilla aina lauantaisin pelipäivä, joten päätin hyödyntää riidattoman hetken ja tekaista synttärikortin 8- vuotiaalle.

Värittäessä tuntui kuin en olisi ikinä ennen värittänyt yhtäkään leimakuvaa... Kuva on Lilin uutuuksia ja tunnustan, olen saattanut Lilejä tilata muutaman tauon aikana ;)


Tämä leimakuva oli sen verran korkea, että en käyttänytkään neliönmallista korttipohjaa. On se vaan mukava, kun on näitä tarvikkeita varastoissa :D :D :D Taitaisin omilla tarvikkeillani pystyä askartelemaan seuraavat kymmenen vuotta, vaikka en ostaisi mitään uutta... 


Oikein ihastuttavaa syksyn alkua sinulle :)



sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Keijukainen


Löysin Pinterestin ihmeellisestä maailmasta vähän erilaisen hiustenväritysohjeen. Yritin soveltaa sitä tässä kortissa, mutta lopputulos jäi hivenen ontumaan... Tarvitsen enemmän harjoitusta siis ;)


Sweet Pea Stampsin kaunis leimasin väritettynä Polychromos- kynillä, paperit ovat MajaDesignen. Kukat ovat vanhoja varastoja samoin kuin sydänriipuskin.

Iloista Pääsiäisviikkoa!



lauantai 28. maaliskuuta 2015

Aikuiselle


Viime kesänä innostuin tilaamaan muutaman aikuiseen makuun soveltuvan kukkaleimasimen. Koska askarteluinnostukseni ei ole ollut pitkiin aikoihin liekeissä, on tämäkin Penny Blackin- leimasin odotellut vuoroaan jo melkoisen tovin.


Hyvin yksinkertainen kortti, joka menee todennäköisesti jollekin vanhemmalle ihmiselle. Laitan vasempaan yläkulmaan vielä numerot jahka tiedän saajan :)

Ajattelin osallistua todella pitkästä aikaa haasteeseenkin

Penny Black and more ~ Blossom and Bows


Iloista viikonloppua!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kas, kortti



Olen ihan tahallani pysynyt poissa askartelupöydän äärestä. Inspiraatiota ei ole ollut, niin en ole väkisin halunnut yrittää mitään tehdä. Eilen illalla se sitten iski, hinku päästä värittämään joku simppeli kuva. Tänään kun lapset olivat pihalla, hiippailin salaa askartelupöydän ääreen...


Tadaa, valmis :D Aikaa ei tainnut kulua kuin reipas tunti ja itse tykkään lopputuloksesta kaikkine hörhellyksineen. Huomasin vain, että tauon aikana olen jo ehtinyt unohtaa osan askartelutarvikkeistani :D Kiva tehdä löytöjä omista varastoista.


tiistai 27. tammikuuta 2015

Anopin käskystä



Kortteilu on ollut ja tulee olemaan vielä jatkossakin tauolla, mutta anoppini ilmoitti minun tarvitsevan kortin, joten täytyi sellainen hätäisesti tekaista. Kortti meni 70 -vuotiaalle naiselle, joten käytin jälleen Stempelgleden luottoleimasinta.


Kuva on hätäisesti napattu ihan vain keittiön pöydän päällä, mutta kyllä tuostakin selvää saa :) 

Olen asettanut itselleni sellaisen tavoitteen, että ennemmin en tilaa mitään uuta askartelurintamalle, ennen kuin olen saanut 10 korttia tehtyä... Tällä tahdilla siihen saattaa mennä koko vuosi ;) Mitenkäs sinun vuotesi on alkanut, innostaako askartelu?


lauantai 27. joulukuuta 2014

Pikainen vauvakortti


Kesken kiireimmän joulutohinan muistin yhtäkkiä, että eräs vauvalahja on vielä lähettämättä... Ei siinä auttanut muu kuin nopeasti tekaista kortti ja pistää postipoika kulkemaan :)


Pitkästä aikaa leimasin tätä Magnolian söpöläistä lammasta. Lopputuloksena syntyi hyvinkin simppeli tagikortti. Tällä kortilla on hyvä ottaa myös uusi vuosi vastaan, koska kortteiluinnostus tuntuu vielä odottavan itseään... Sain kyllä jotain uutta kivaa joululahjaksikin, joten joskos se sitten taas tästä :) 



tiistai 23. joulukuuta 2014

Jouluinen tervehdys




Tällä kortilla haluan toivottaa juuri sinulle ihanaa ja rentouttavaa Joulua! 

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lapsen joulukortit




Meillä ekaluokkalainen innostui tekemään tällaiset joulukortit kavereilleen. Tosin jossakin vaiheessa meinasi innostuminen vaihtua kyllästymiseksi, kun kahdeksan kertaa sai yhteen korttiin veivata cuttista :D Onneksi ei tarvinnut tehdä kuin yhdeksälle kaverille ;) :D Minä sitten autoin kasailuissa jonkin verran, mutta ihanan sitkeästi herra jaksoi näitä vääntää. Idea on bongattu pinterestistä.

Ja siivoaminen kutsuu...


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kerran vielä



Olen taas niin innostunut pakettikorttien tekemisestä, että loppua ei meinaa tulla ollenkaan :D


Hyvin yksinkertaisella linjalla, mutta olen sitä mieltä, että pakettikortteihin ei kannata nähdä aivan älyttömästi vaivaa, koska suurin osa ihmisistä heittää ne kuitenkin samantien roskiin.


Ja pääsihän se lumiukko mukaan näihinkin postauksiin :D :D :D

Ihanaa joulunalusaikaa sinulle toivottelen!