maanantai, 30. tammikuuta 2012

3d- maisema



Tähän korttiin sain mahdutettua kolme uutta Bildmålarnan leimasinta. Kahvilan olen upottanut lähes puoli senttiä syvemmälle, kuin etukansi muuten. Täältä löytyy hyvä video-ohje. Yritin kyllä sovittaa korttiini vähäsen kukkiakin, mutta eivät suosiolla menneet mihinkään :)


En yleensä harrasta lähikuvia, mutta halusin näyttää Mimosan vielä lähempää, koska minusta hän on niin suloinen :) Käyttämäni paperit ovat Bildmålarnan Picnic- kokoelmasta, Butterflies ja Lots of Flowers. Bildmålarnanin nettikauppaan on tullut aivan ihastuttavia metalliriipuksia, käyhän kurkkaamassa.

Kaikki korttini materiaalit löytyvät myös Suomesta Kivan Tähäre -liikkeestä.

Ihastuttavaa pakkasviikon alkua sinulle!

sunnuntai, 29. tammikuuta 2012

Teinpä kerran kortin ;)



Koska en ole oikein jaksanut innostua korttien teosta viime aikoina, päätin lähestyä harrastustani vähän toisesta kantista. Tein siis tällaisen sangen simppelin kortin ja kyllä tunsin pitkästä aikaa askartelun iloa :D Ehkä se tästä!

Olen viime aikoina kierrellyt paljonkin blogeissa joissa pääpaino on yksinkertaisessa tyylissä ja tunnen kyllä viehtymystä myös tähän tyylisuuntaan.

perjantai, 27. tammikuuta 2012

Hemppistä



Jostain syystä kortteiluinto on ihan kateissa, tätäkään korttia ei varmaankaan olisi tullut tehtyä, jollen olisi saanut tilausta vauvakortista. Korttiin toivottiin runsautta ja kerroksia, no toivottavasti tämä riittää.

Osallistun tällä seuraaviin haasteisiin:

Lauran korttihaaste ~sydän/ sydämiä
Totally Paper Crafts ~pearls and lace
Charisma Cardz Challenge ~pretty in pink
Oldie But A Goodie ~have a heart (I have had these papers nearly 2 years and that stamp is older than 6 months too )

Iloisia aikoja :)

sunnuntai, 22. tammikuuta 2012

Minä suojelen sinua



Vanhin pojistani on pyytänyt jo vuoden minua tekemään hänelle oman suojelusenkelin.. Minulla ei oikein ole ollut minkäänlaista ideaa asian tiimoilta, mutta kun näin Magnolian kuu- leimasimen, iski inspiraatio. Hyvin simppeli 'taulu', mutta en halunnut laittaa tähän muita koristeita. Nyt se on jo kiinnitettynä kerrossängyn reunapuuhun ja kuulemma kelpaa :D

Osallistun pitkästä aikaa haasteeseen
CES Challenges  ~anything but card

perjantai, 20. tammikuuta 2012

Romanttista



Tämä ovenripaan laitettava kyltti on odottanut tuunausta yli vuoden, eilen sitten päätin tehdä asialle jotain ja tällainen siitä sitten tuli. Mielestäni ihan suloinen kokonaisuus, mutta tätä tehdessä tuli vaan sellainen tunne, että miksi mulla ei ole niin paljon tilipehööriä kuin joillakin bloggaajilla. (Maiju tunnistitko itsesi? ;)) Olisin halunnut tehdä vieläkin runsaamman kokonaisuuden, mutta en vain löytänyt mitään kivaa lisättävää :D

Luovuutta viikonloppuusi!

torstai, 19. tammikuuta 2012

Onpa hankalaa



Ei meinaa ollenkaan lähteä tämän vuoden kortteilut käyntiin. Tämänkin kortin väsäsin hyvin tuskaisesti kokoon ja valitettavasti sen kyllä lopputuloksesta huomaa..



Leimasin on Bildmålarnan ihastuttavia uutuusleimasimia, joita on saatavilla Suomesta Kivan Tähäre- liikkeestä.  Kortti on tavallista pienempi ja ehkä sekin aiheutti omat hankaluutensa. Jaahas josko sitä seuraavaksi tekisi vaikka ystävänpäiväkortin..

maanantai, 16. tammikuuta 2012

Päivitys vihdoinkin...



Kello juoksee ja minä en pysy perässä vaikka kuinka kovasti yritän. En ole kahteen viikkoon ehtinyt ollenkaan askartelupöytäni ääreen. Tämäkin kortin olen tehnyt jo aikaisemmin DT- työnä Bildmålarnan haasteeseen. Haasteen aiheeksi päätin paljon kukkasia.


Kyseessä on siis pyöreä easel- kortti. Kannattaa osallistua haasteeseen, voittajalle luvassa kaksi vapaavalintaista Bildmålarnan leimasinta.