maanantai 26. syyskuuta 2011

DT-paperinauha, ruusun teko-ohje

Tässä vihdoinkin ohje kuinka minä teen ruusuja. Ohje ei ole itse keksimäni, mutta valitettavasti en enää löytänyt ulkolaiseen blogiin, jossa olen ohjeen ensimmäisen kerran bongannut.

Tarvitset siis 5-terälehtisen leikkurin
Kaksipuoleista paperia
Distressin musteen ja sormenpäätuputtimen
Glossy Accentsia tms liimaa
Sakset
Jonkun piikin jonka avulla voit muotoilla terälehtiä



Olen käyttänyt tässä isoa 1,5" Plum kuvioleikkuria. Tarvitset neljä kuviota. Paperi on My Mind's Eyen.



Tämä vaihe ei ole pakollinen, mutta minusta ruusuihin tulee mukavasti lisää syvyyttä, kun mustettaa reunat. Käytin tässä tahallani näin tummaa mustetta, että kerrokset erottuisivat toisista paremmin tässä malliesimerkissä.




Sitten on aika leikata kuviot. Yksi kuvio saa olla ehjä. Toiseen leikkasin yhden viillon terälehtien välistä kukan keskipisteeseen. Kolmannesta leikataan yksi terälehti irti (tämän yksittäisen terälehden saa heittää roskiin). Neljännestä leikataan kaksi terälehteä irti.


Liimauksessa olen käyttänyt glossy accentsia, koska se kuivuu suhteellisen nopeasti ja sitä on helppo annostella.

Kaksi terälehteä rullataan kääretortuksi ja liimataan kasaan.
Kolme terälehteä; yksi terälehti liimataan toisen päälle, jäljellä jää siis kaksi terälehteä.
4 terälehteä; yksi terälehti toisen päälle, joten jäljelle jää kolme terälehteä
5 terälehteä; liimaus, jäljelle jää neljä terälehteä.
Ehjälle ei tarvitse tehdä mitään.



Koska minä haluan pitää ruusuni suhteellisen matalina, leikkaan kolmesta pienimmästä kerroksesta kärjet pois.




Sitten käytän puikkoa ja muotoilen terälehdet. Muotoilu tapahtuu siten, että pidän terälehden peukalon ja 'neulan' välissä. Varovasti vetäen terälehti taipuu muotoonsa.




Tässä valmis kukka, jonka olen kasannut glossyllä valmiiksi. Mielestäni kasaaminen kannattaa aloittaa pienestä keskustasta, jos huomaa että ruususta tulee liian korkea on aina mahdollista leikata vielä vähäsen pois.




Tässä vielä valmiina kukkia joista pienemmät on tehty Plum 1"- leikkurilla.

Pahoittelen kuvien hämärää laatua, mutta olen ottanut nämä pihalla pilvisellä säällä. Tällaisen kuvasarjan ottaminen vien ainakin minulta jonkin verran aikaa ja piha on ainoa paikka jossa lapset viihtyvät kiltisti pidemmänkin aikaa :D

Jos joku kohta jäi epäselväksi niin kysäiseppäs vain, autan mielelläni :) Jos innostut kokeilemaan näitä ruusuja niin jätä toki linkki, kävisin mielelläni katsomassa.


15 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Oi miten hienoja ruusuja olet tehnyt:)) Täytyykin kokeilla tuota systeemiä, olen kyllä sen joskus jossain nähnytkin...eihän se vaan muistissa ollu. Kiitos kun jaksoit sen tänne blogata:))))

Jaana "jahnukainen" kirjoitti...

Iso kiitos ohjeesta. Tämä täytyy pistää jemmaan. Saanko pistää tähän ohjeeseen linkin omasta blogista?

Klarysa. kirjoitti...

http://lemonadestamps.blogspot.com/2010/08/zrob-to-sama-papierowy-kwiat-diy-paper.html

kukkia voi leikata paperia talla sivulla on malli;)

Anitta kirjoitti...

Voi ei siis upeita, onnistuiskohan minulta jos kokeilen...

Laura kirjoitti...

Kokeilen ehdottomasti, kiitos tästä postauksesta!

Nora kirjoitti...

Kaunis kiitos ohjeesta!

Maaret kirjoitti...

Täytyykin mennä heti kokeilemaan, kuinka meikäläiseltä tämä onnistuu :)
Kiitos ohjeesta.

Maaret kirjoitti...

No niin, kokeiltu on. Onnistuihan se, mutta ei lähimainkaan niin kaunis kukkanen kuin sinulla, harjoitusta siis tarvitsen lisää...

Apris kirjoitti...

Kiitos kun olet laittanut tänne kivan ohjeen selkein kuvin. Täytyypi kokeilla joskus.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, ehdottomasti täytyy kokeilla.
Maarit

Jeppula kirjoitti...

Vähänkös mahtava ohje! Heti pitää kotona kokeilla;)

Jaana "jahnukainen" kirjoitti...

Juu, kyllä olen tietoinen meidän "naapuruudesta" :) Silloin Koukussa Kortteihin -sivuston alkuaikoina sinua kaveriksi pyysinkin, kun huomasin silloin meidän olevan "naapureita". Silloin tällöin siellä teilläpäin tulee piipahdettua, viimeksi Ruokamessuilla muutama viikkoa sitten.

Mukava asia tämäkin, että meillä muistaakseni on samannimiset pojat ;)

Helena kirjoitti...

Ei me taideta ollakaan sukua :( Multa ei missään tapauksessa löytyis tuollaista määrää kärsivällisyyttä...

Tuitun Tupsut kirjoitti...

Kukka on kaunis. Kiitos ohjeesta, täytyypä kokeilla kuinka saan kukan onnistumaan.

Kirsi kirjoitti...

Todella ihania ruusuja ja mun mielestä on ihana kun yhtä leikkuria voi käyttää monella tapaa =)